keskiviikko 31. elokuuta 2016

Monilukutaidon kausi käyntiin

Eilen alkoivat liikunnan monilukutaidon tunnit iloisissa merkeissä. Heikkilän koulun liikuntasalissa riitti vilskettä, kun oppilaat pääsivät vauhtiin muun muuassa nimileikeissä. Ensimmäisellä tunnilla tutustuttiin kirjaimiin muodostamalla niitä omalla keholla patsasleikissä sekä muodostamalla omista ja kaverin nimikirjaimista sanoja. Lisäksi harjoitettiin korvien auki pitämistä eli ohjeiden kuuntelua ja siihen reagoimista.

Tunnit sujuivat hienosti eskareista kolmosiin. Oli oikein kiva nähdä tuttuja hymyjä pitkästä aikaa! Mukana opettajatiimistä olivat Niina, Johanna sekä Jutta, joka uutena pääsi tutustumaan lapsiin etenkin Näpsy-nimileikin myötä.

Tästä eteenpäin kokoonnutaan jälleen joka tiistai. Syksyn mittaan päästään liikkumaan eri ympäristöissä, esimerkiksi ulkokentällä ja metsässä. Ensi viikolla ollaan vielä liikuntasalissa ja silloin tutustutaan kehon eri osiin. Nyt kun aurinko paistaa, toivotaan että se jatkuu ja saadaan monta mukavaa hetkeä niin ulkona kuin sisällä liikunnan monilukutaidon merkeissä.

Tästä se lähtee - Jee! Iloista syksyä kohti.

Terveisin

Liikunnan monilukutaitotiimi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti