torstai 19. lokakuuta 2017

Liikuntaa syksyisessä säässä

Liikunnan monilukutaitoprojekti on lähtenyt jälleen käyntiin ja rullaa hyvää vauhtia tämän syksyn osalta. Syyskuun aikana olemme liikkuneet Heikkilän koulun liikuntasalissa ja ulkona iloisissa merkeissä. Mukana tällä lukukaudella ovat Jolkbyn uudet esikoululaiset, Heikkilän koulun ekaluokkalaiset sekä kakkos-kolmoset. Tuntien rakenne on muuttunut siten, että kakkos-ja kolmasluokkalaisilla on tunnit vuoroviikoin ja pidempi tuokio kerrallaan eli 75min. Näin pääsemme syventymään jo tuttuihin aiheisiin paremmin. Eskareilla sekä ekaluokkalaisilla tunnin kesto on 45min.

Lähdimme liikkeelle nimistä ja tutustumisesta esikoululaisten ja ekaluokkalaisten kanssa. Arvuuttelimme muun muassa kirjainkorttien avulla ryhmäläisten nimien kirjoitusasua. Lisäksi olemme käyneet läpi minkälainen on hyvä ryhti ja miten se vaikuttaa liikkumiseen. Eri kehon osat on myös ollut tutkimisen kohteena. Kakkos- ja kolmosluokkalaisten kanssa olemme syventyneet ryhtiin ja sen merkitykseen enemmän ja oppineet hauskan haukka-harjoituksen.

Ulkona ollaan seikkailtu niin pururadan ympäristössä, metsässä kuin urheilukentällä. Kentällä toteutimme mittausradan, jossa mitattiin muuan muassa pituutta, lukumäärää ja aikaa eri tehtävissä. Yksi suosikeista taisi olla lankku, missä otettiin aikaa kuinka kauan jaksaa olla lankkuasennossa. Siinä meinasikin vierähtää tovi, niin kovia lankuttajia löytyi.
Metsässä tutkimme numeroita eskareiden ja ekaluokkalaisten kanssa. Kävyistä, kepeistä ja muista metsän antimista syntyi hienoja jättinumeroita. 

Seuraavilla tunneilla on tarkoitus jatkaa ulkoilua, kun säät vielä sallivat. Liikumme edelleen metsässä ja jatkamme vartalonhallintaan tutustumista. Luvassa syksyn aikana on myös perehtymistä aakkosiin ja tavutukseen, tasapainoilua sekä yhdessä toimimisen harjoittelua. Kakkos- ja kolmosluokkalaiset ovat saaneet avuksi vihkot, mihin kirjataan tärkeimmät aiheet. Oppilaat tulevat saamaan myös muutaman kotitehtävän, joiden havainnot voi merkitä vihkoon.

Haluamme toivottaa kaikille oikein hyvää ja liikunnallista syksyä. Kannustetaan toinen toistamme perehtymään eri ilmiöihin liikkuen, oppien ja iloiten koko kehon kautta.

Terveisin

Liikunnan monilukutaitotiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti